Maakuntaseminaarit jatkuvat Rovaniemellä

 

Järjestelyvastuussa on tällä kertaa Etelä-Lapin Kadettipiiri, jonka puheenjohtajana toimii evl (evp) Arto Vaarala.

Paikka: Lapin yliopiston Fellman-sali, Yliopistonkatu 8, 96300 Rovaniemi. Aika: 19.5.2022 klo 17:15 -20:00

 

'SUOMEN PUOLUSTUKSEN MONET KASVOT' maakuntaseminaarisarjaa jatketaan Rovanimellä. Seminaari on ajankohtaisesta turvallisuus- ja sotilaspoliittisesta tilanteesta, laajemmista muutoksista Arktisella alueella ja niiden vaikutuksista.

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ja sen kansainvälinen tuomitseminen, merkittävät taloudellispoliittiset pakotteet ja sotilaspoliittisen asemoinnin uudelleenarviointi Suomessa ja Arktisella alueella ovat laajan kansalaiskeskustelun ja poliittisen päätöksenteon kohteena juuri nyt.

Seminaarissa parhaat asiantuntijat valottavat kehitykseen ja päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä ja arvioivat kehityskulkuja. Moderaattorina paneelikeskustelulle on professori Matti Nojonen Lapin yliopistosta.

Tilaisuus on katsottavissa Suomen Sotatieteellisen Seuran Youtube-kanavalla tästä linkistä.

ALUSTAVA OHJELMA

Tilaisuuden avaus SSTS:n puheenjohtaja, VL, prikaatikenraali (evp) Juha Pyykönen

- Moderaattori Matti Nojosen alkusanat

- Kansainvälisten asiain neuvos Samu Paukkunen, Ulkopoliittisen Instituutin varajohtaja (UPI): Venäjän suurvaltapyrkimykset pohjoisessa. Miksi alue Venäjälle niin tärkeä, mitä se tavoittelee alueella ja sen vaikutukset

- KT Iikka Korhonen, tutkimuspäällikkö, Nousevien talouksien tutkimusaitos (BOFIT): Venäjän talous ja pakotteet

- Eversti (evp) Ossi Sivén: F-35 hävittäjähankinnan turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet, merkitys suorituskyvylle ja vaikutukset verkostoitumiselle, huoltovarmuudelle ja yhteistyölle.